Vajavainen neuvo vajavaiselta ihmiseltä

Tiedosta ja parannu

Ihmisenä koemme jatkuvasti kärsimystä ja vastoinkäymisiä, josta johtuen myös aiheutamme jatkuvasti kärsimystä ja vastoinkäymisiä itsellemme ja muille. Kun opimme, että on hyviä ja vähemmän hyviä keinoja toimia tässä maailmassa annamme näille keinoille nimet hyvä ja paha. Ajan saatossa olemme tehneet pahasta jotain suurta ja mystistä mitä vastaan pitää taistella keinoja kaihtamatta. Omalla kohdallani olen huomannut helpottavaksi käsitellä pahan käsitettä ja ymmärtää että on vain virheitä, pahoja tekoja, väärinymmärryksiä jne. mutta että kukaan ei olemuksellaan ole paha vaan vain saanut tai omaksunut huonoja vaikutteita ja niiden kautta harhautunut. Maailma on paljon siedettävämpi paikka kun tiedostaa ettei ole olemassa mitään antikristusta vaikka äkkiseltään voisi näyttää toisin. Tätä kautta ihminen voi oppia anteeksiantamisen lahjan ja oppia antamaan anteeksi itselleen ja muille, koska molemmat ovat tasan yhtä tärkeitä kasvussa luonnolliseksi tasapainoiseksi ihmiseksi.

Vältän sanoja valaistunut ja pyhimys, koska nekin saattavat antaa vääränlaista kuvaa että elämässä olisi mahdollista kehittyä täydelliseksi olennoksi, mihin en henkilökohtaisesti usko vaikka en myöskään kiellä tätä mahdollisuutta. Mutta pelkästään jo saavuttaessaan luonnollisen ja tasapainoisen mielentilan ja katsoessaan virheitä vain virheinä, niin on mahdollista ymmärtää meidän kaikkien olevan vajavaisia, mutta hylätä samalla pahuuden olemassaolevana asiana. On vain virheitä ja niiden oikaisemista, mutta oikaisemisessa tulee ennen kaikkea muistaa että virhettä ei voi korjata virheellä vastaavasti kuin lainoja ei pysty koskaan maksamaan ottamalla lisää lainaa. Vaikka virheiden oikaisemisessakin sattuu virheitä niin niiden ei pidä antaa lannistaa, koska on lähestulkoon mahdotonta olla ihmisenä tekemättä virheitä. Ne voi myöntää mutta syyllisyyttä on turha ottaa pysyväksi seuralaiseksi, koska vain virheen tunnustamisella ja yrityksellä oikaista se on merkitystä. Syyllisyydentunne ja katumus ovat vain siis kärsimystä kärsimyksen päälle eikä niillä ole itsessään mitään arvoa.

Tästä syystä näen tiedostamisen kaiken avaimena, koska virheiden oikaisu ja ehkäisy on erittäin haastavaa jos edes mahdollista kun ei ymmärrä niitä. Ystäväni kertoi minulle hienon vertauskuvan minkä koin totuutta kuvastavaksi. Se kuului näin: Se ei ole välttämättä vahvin joka ei kompastele, vaan monesti se joka jokaisesta kompastumisesta huolimatta nousee ylös.
Tätä ei pidä ymmärtää väärin siten että kompasteluun pitäisi pyrkiä koetellakseen itseään tai että ihmisiä olisi tarpeen laittaa arvojärjestykseen sen mukaan kuinka paljosta kärsimyksestä he ovat selvinneet. Vertauskuvan sanoman tulkitsin vain tarkoittamaan sitä että huolimatta mistä tahansa tulisi aina pyrkiä eteenpäin ja antaa parhaan kykynsä mukaan virheet itselleen ja muille anteeksi. Tämä teksti ei anna mitään konkreettista neuvoa miten meidän tulisi jakaa oikeutta tai miten niitä virheitä käytännössä tulisi oikaista, mutta toivon antavani perspektiiviä siihen millä mielellä sitä voisi tehdä. Tiedostaminen ei välttämättä anna oikopolkua hyvään elämään, mutta kenties hyvän perspektiivin.